Ilman sinua ei olisi minua!

Rakas S,

Tapasimme toisemme ensimmäisen kerran 15-vuotta sitten. Olin tullut teille juhlimaan isosiskosi synttäreitä - Hän oli silloin yksi parhaimmista ystävistäni ja myöhemmin samalla luokalla kanssani. Olitte juuri saaneet trampoliinin pihallenne ja tottakai me halusimme kokeilla sitä. Mutta koska minä olin aina fyysisesti muita lapsia pienempi... Vanhempanne päättivät, että me - sinä ja minä - voisimme hyppiä yhdessä, sillä me olimme silloin aika samankokoisia. 

Noh.. Meidän mielestä se ei tietenkään ollut hyvä idea... Ja loppujen lopuksi me molemmat istumme trampalla - toinen toisella puolella ja toinen toisella - kädet puuskassa, mulkoilemassa toisiamme ja huutamassa "Minä en varmastikkaan hypi tuon kanssa!" Ja muistan, kuinka sinä ryntäsit takaisin sisälle, kun äitinne antoi meille luvan poistua trampalta. Tiedän, että sinäkin muistat tuon ikimuistoisen päivän! Tuon päivän, kun meistä tuli pahimmat arkkiviholliset... Ja tuon päivän jälkeen en olisi koskaan arvannut, että sinä olisit se, joka tulisi vielä muuttamaan elämäni suunnan.

Kului 7-vuotta. Ja minä olin siinä ajassa menettänyt elämästäni kaiken - Isosiskosikin oli lakannut olemasta ystäväni. Minä olin vajonnut pohjalle... Minulla ei ollut enää ketää ja ystävystyminen uusiin ihmisiin pelotti, koska minä en osannut enää luottaa ihmisiin. Minut oli nöyryytetty ja petetty liian monta kertaa. Minua oltiin manipuloitu ja minulle oltiin valehdeltu... Minua oltiin käytetty henkisesti hyväksi. Ja minä olin tajunnut, etteivät kaikki ole kaltaisiani. Olin joutunut oppimaan kantapään kautta, että tässä maailmassa on olemassa myrkyllisiä ihmisiä, jotka käyttävät herkkää sieluani hyväkseen heti tilaisuuden tullessa... Opin, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka eivät välitä, että he satuttavat minua ja tekevät elämästäni helvettiä.

Sitten... Tuon kaiken keskellä... Sinä astuit taas elämääni. Tulit pelaamaan futista kanssani samaan joukkueeseen. Muistan, kuinka näin sinut ensimmäistä kertaa harjoituksissa ja toivoin, ettet sinä päätä jäädä meidän joukkueesseemme. En halunnut sinun jäävän, koska minä en halunnut sinua elämääni. Ja minä en halunnut sinua elämääni, koska minä ajattelin sinun vihaavan minua edelleen. Lisäksi olin aivan varma, että sinä olit kuullut kaiken - Ja sinun vihasi minua kohtaan olisi sen myötä vielä voimistunut. Olin aivan varma, että siskosi oli kertonut sinulle kaiken sen, minkä muut ikäluokkani edustajat tässä kaupungissa jo tiesivät - Synkimmät salaisuuteni ja sen, kuinka kamala ihminen olen. Ja minä pelkäsin, että sinä kerrot sen joukkuekavereillemme - Juuri kun olin saanut elämästäni pikkurillillä kiinni, minä pelkäsin sinun romuuttavan kaiken uudestaan. 

Ja ehkä siskosi kertoikin sinulle... Ehkä sinä tiesitkin... Mutta sinä et halunnut pahentaa tuskaani. Sinä et levittänyt juoruja. Sinä et antanut niiden vaikuttaa sinuun. Itseasiassa sinä olit valmis heittämään ennakkoluulosi ja nuo huhupuheet sivuun ja aloittaa uudestaan kanssani. Ja siitä päivästä lähtien sinä et enää näyttänytkään minulle vihan merkkejä - Meistä tuli kavereita!

"Kun kaikki muut lähtivät... Kun minulla ei ollut enää mitään... Sinä tulit takaisin. Sinä näit, mitä minä oikeasti olen... Ja sen jälkeen sinä et enää koskaan harkinnut lähteväsi! Vaikka minä yritin työntää sinua pois, sinä voitit... Sait minut puolellesi!"

Mutta minä en siltikään luottanut sinuun. Olin aivan varma, että sinäkin vain leikit kanssani... Olin aivan varma, että heti, kun minä kiinnyn sinuun... Heti, kun minä päästän sinut lähelle... Sinä hylkäät minut. Rikot minut niin kuin kaikki muutkin olivat tehneet. Siksi minä pidin sinua käsivarren mitan päässä sydämestäni - Ja sinä tiesit sen. Mutta siitä huolimatta sinä jaksoit aina olla kärsivällinen! Sinä et koskaan luovuttanut minun suhteeni, vaikka yritin työntää sinua jatkuvasti pois! Sinä ymmärsit tuskani, kunnioitit rajojani etkä koskaan yrittänyt työntää minua liian lujaa!

Sinä annoit minulle aikaa niin paljon kuin tarvitsin. Annoit minulle niin paljon aikaa, mitä tarvitsin siihen, että minä näen, ettet sinä ole menossa mihinkään ja että olet tullut elämääni pysyvästi. Kesti vuosi... kaksi... Mutta lopulta... Hiljalleen... Minä opin luottamaan sinuun. Uskalsin päästää sinut lähelleni - Sydämeen asti. Ja sinä olit ensimmäinen ihminen, joka ei koskaan hajottanut sitä! Itseasiassa sinä olit se, joka palautti uskoni ihmisiin takaisin. Sinä autoit minua huomaamaan, että vaikka maailmassa on paljon pahoja ihmisiä, niin kaikki eivät ole sitä. Sinä autoit minua ymmärtämään, että tässä maailmassa on myös monia, joilla on hyvä sydän - Niin kuin minulla. Ja sinä olit yksi elävä esimerkki niistä ihmisistä! Niinpä sinun avullasi minä opin hiljalleen luottamaan myös muihin ihmisiin... Ainakin sen verran, että uskalsin taas yrittää ystävystyä. 

"Ensin me olimme aina kahdestaan... Myöhemmin meitä oli kolme. Sitten tuli toinen ystäväporukka ja meitä oli neljä. Porukkaa tuli ja meni... Mutta sinä ja minä, me olimme aina yhdessä! Ja tällä hetkellä meitä on viisi! Kiitos, että toit elämääni maailman parhaat ihmiset! Ja kiitos, että sinä et koskaan jättänyt minua!"

Minä tunnen sinut ja tiedän, että tällä hetkellä sinä käsket minua lopettamaan. Ehkä sinä oletkin jo lopettanut tämän lukemisen - Ja laittanut minulle kunnon rageviestin siitä, kuinka idiootti olen, kun olen kirjoittanut sinusta? Pyydän anteeksi... Sinä olet oikeassa. Minun ei tarvitsisi kirjoittaa sinulle! Sinä tunnet minut ja tiedät minusta kaiken, joten et tarvitse sanojani tulkitaksesi minua. Osaat lukea sisintäni... Osaat lukea kuiskauksen huuliltani... Osaat lukea sanattoman eleeni, viestini... Ja vain yhdellä katseella minä voin kertoa sinulle, mitä ajattelen... Ja sinä tiedät heti, mitä tarkoitan! Sinä tiedät, mitä olen sanomassa ennen kuin olen edes avannut suutani. Ja sinä tiedät, mitä olen sanomassa ennen kuin edes itse tiedän, mitä aion sanoa. Se on aivan ihmeellistä! Tuo yhteys, mikä meillä on... Se kantaa vaikka kentän toiselle puolelle asti... Ja se on aivan ihanaa! Minä rakastan sitä!

Minusta tuntui aina, että me olemme yksi sielu, joka on halkaistu kahteen osaan. Mutta sinä et koskaan ollut sielunsiskoni, sillä me emme koskaan olleet samanlaisia. Me olimme aina niin ääripäät toisistamme... Me olimme aina niin kuin jing ja jang - Niin erilaisia, mutta silti täydentämässä toisiamme!

Minä olin meistä aina se haaveilijasielu, jolla oli suuria unelmia ja joka oli valmis tekemään töitä niiden saavuttamiseen. Sinä taas olit aina se realisti, joka tavoitti vain niitä asioita, jotka sinun oli mahdollista saavuttaa. Ja kun minä tiesin tismalleen, mitä elämältä haluan, sinulla ei ollut koskaan mitään hajua, mitä tulet tekemään elämälläsi. Eikä se koskaan stressannut sinua. Sinua ei stressannut ikinä mitään! Sinä olit aina hälläväliä - asenteella liikenteessä. Sinä olit aina niin huoleton, tasapainoinen ja rauhallinen. Ja minä ihailin aina noita piirteitä sinussa! Ihailin niitä, koska minä olin aina se, joka eli kovaa ja tunteella - Ja minä stressasin ja panikoin aina meidän molempien puolesta. 

Minä olin aina se, joka juoksi ääripäästä toiseen, kun taas sinä pysyit hievahtamatta paikoillasi. Minä olin aina se, joka juoksi ensin luoksesi, sitten täysillä toiseen suuntaan, sitten taas palasin luoksesi ja taas lähdin eri suuntaan. Menneisyyteni tuska, jota kannoin mukanani, sekoittui onneen ja minä olin hukassa. Elämäni oli yhtä vuoristorataa... Mutta sinä et pelännyt sitä. Sinä tiesit, mitä minä olin ja miksi minä olin sitä. Siksi minun ei koskaan tarvinnut kertoa menneisyyttäni sinulle. Minun ei koskaan tarvinnut selitellä sinulle, miksi minä tunnen tai reagoin niin voimakkaasti. Minun ei koskaan tarvinnut selitellä sinulle mitään, koska sinä tiesit. Tiesit, koska olit ollut elämässäni mukana pienessä sivuroolissa silloin, kun kaikki oli ollut helvettiä - Ja se oli se asia, joka teki sinusta erityisen! Se erotti sinut aina ystäväjoukostani. 

Ja koska sinä tiesit... Sinä et koskaan vähätellyt vaikeuksiani. Sinä et koskaan tuhahtaen käskenyt minua olemaan huolehtimasta. Sinä et koskaan käskynyt minua hidastamaan vauhtiani, koska sinä tiesit, etten minä pysty siihen. Sen sijaan sinä olit aina se, joka jarrutti, kun minä juoksin liian kovaa... Sinä olit aina se, joka yritti vetää minua maahan, kun minä rakastin elämää ja nousin niin korkealle. Sinä yritit jarruttaa, koska tiesit, että lopulta minä putoan ja menen rikki. 

Tiedän, että se on välillä raskasta. Tiedän, etten aina kuuntele ja vaikka kuinka monta kertaa varoitit minua elämästä liian kovaa, minä en noudattanut ohjeitasi! Mutta siitä huolimatta sinä et koskaan torunut minua "minähän sanoin" - asenteella. Sen sijaan sinä otit minut kiinni aina, kun putosin! Eikä väliä, kuinka korkealta tai kuinka kovalla vauhdilla putosin, sinä otit minut kiinni, aina! Ja autoit minua kohtaamaan karunkin todellisuuden... Annoit minun itkeä. Ja annoit minun kaatua, koska se on elämää. Mutta sinä et koskaan sallinut minun pysyä allapäin - Aina, kun minä hajosin sinun edessäsi, sinä et jättänyt minua hajalle. Sinä autoit minua kasaamaan palaseni takaisin yhteen. Kiitos, että sinä seisoit ja seisot rinnallani tuli mitä tuli!

"Huutoni ei sinua hirvitä, et sulje siltä korviasi. Kapinointiani et kauhistu, et juokse karkuun kriittisiä kysymyksiäni. Et lohduttele, että kaikki kyllä järjestyy. Vaan sinä otit vastaan sanani, pelkoni ja ahditukseni ajatellen, että ne ovat ihan tavallisia asioita. Kiitos, että kestät kaikki tunteeni ja rauhoitat ahdistukseni!"

Sinä olit aina se, jonka luokse palasin säännöllisesti kertomaan, mitä juoksu- ja lentomatkani aikana oli tapahtunut. Minä halusin sinun tietävän kaiken minusta, joten minä kirjaimellisesti kerroin kaiken. Minä jaoin sinulle aina ne onnelliset, mutta myös tuskalliset tarinat... Pidin sinut perillä sekalaisessa elämässäni. Ja jos minä en jotain kertonut, koin syyllisyyttä - Minun oli pakko kertoa sinulle kaikesta kaikki! Joten kiitos, että sinä olit aina valmis kuuntelemaan huoliani ja jaksoit kuunnella hullujakin juttujani - Ihan sama missä päin maailmaa tai miten erilaisessa elämäntilanteessa olimme - Ja sait ne tuntumaan tärkeiltä. Ja kiitos, kun annoit minun kertoa ne samat jutut aina uudestaan! Ja kiitos, että sinä et koskaan kyllästynyt draamoihini!

Sinä tiesit, ettet voit pysäyttää minua... Joten annoit minun kulkea. Annoit minun juosta ja lentää, vaikka rikoin itseäni koko ajan sillä tavoin. Annoit minulle omaa tilaa hengittää ja häärätä vapaasti omalla reviirilläni... Enkä minä pelännyt koskaan kompastuvani sinuun, koska sinä et änkeä elämääni. Mutta silti sinä olit aina paikalla hinaamassa minua korjaamolle, jos en itse älynnyt tilata remonttimiestä ajoissa. Kiitos, että korjasit minut aina seuraavaa matkaani varten. Ja kiitos, että jaksat pyöriä tätä sekopäistä ympyrää kanssani!

Ja kaikista tilanteista, joista itseni löysin, tiesin, että voin aina luottaa sinuun. Sinä olit aina siinä minua varten, etkä koskaan jättänyt minua yksin. Sinä et koskaan kävellyt pois, kun tarvitsin sinua etkä koskaan luovuttanut minun suhteeni... Vaikka olisin ansainnut sen monta kertaa!!!"

Sinä et koskaan ollut yhtä läheisyydenhaluinen kuin minä. Etkä sinä siksi ikinä pitänyt siitä, kun minä halailin sinua, tungin syliisi tai heittäydyin päällesi, kun läheisyyttä ja lohtua tarvitsin... Käytännössä aina sinä työnsit tai heitit minut pois - Ajoittain aika rajustikin - ja jätit minut käytännössä itkemään perääsi. Mutta kiitos niitä erittäin harvinaisista hetkistä, kun sinä et ole työntänyt minua pois... Vaan olet antanut minun vain olla siinä. Kiitos, että olet antanut minun itkeä olkapäätäsi vasten, vaikka sinä inhosit sitä! Ne oli niitä hetkiä, kun sanoit, että sinä vain tiesit, ettet pääsisi minusta eroon, joten hyväksyit kohtalosi... HAH true! 

Lisäksi meistä kahdesta minä olin aina se, joka uskoi rakkauteen. Minä olin se, joka halusi perustaa perheen, kun taas sinä käytännössä vihasit lapsia. Ja minä olinkin meistä aina se, jolla oli enemmän vientiä. Mutta siitä huolimatta sinä jaksoit aina kuunnella poikadraamojani. Sinä toivoit aina parasta minulle ja kerroit kyllä, jos joku poika ei ollut minun arvoiseni... Mutta siitä huolimatta sinä annoit minun tehdä omat valintani ja sinä kunnioitit niitä. Kiitos, että olet jaksanut katsella kaikkia säätöjäni - Oli ne sitten mielestäsi kuinka hyviä tai huonoja tahansa! Kiitos, että olit aina aidosti iloinen puolestani, jos minulla meni hyvin jonkun kanssa... Ja kun eräs ihastuksistani alkoi seurustelemaan toisen tytön kanssa, oli ihana huomata, että sinä toivoit heidän eroaan yhtä kovasti kuin minä - Välillä minusta tuntui siltä, että sinä yritit parittaa minua liian innokkaasti vain siksi, että jättäisin sinut sitten rauhaan :D

Tunnen itseni niin yksinäiseksi ilman sinua...

Ja kun sinä olet siinä, minusta tuntuu kuin olisin maailman onnellisin ihminen♥️

KIITOS, ETTÄ OLET MINUN TOINEN PUOLENI!

Ymmärrätkö nyt, kuinka paljon sinä merkitset minulle? Ymmärrätkö, että sinä pelastit minut ja sinun ansiostasi olen vielä tässä? Ymmärrätkö, että sinä näytit minulle, millaista oikea ystävyys on ja muutit elämäni suunnan? Ymmärrätkö, että sinä olit se, mitä minä tarvitsin saadakseni elämäni taas raiteilleen? Minä tarvitsin jonkun, joka ymmärtää... Jonkun, joka hyväksyy... Tarvitsin jonkun, joka oikeasti välittää minusta... Minä todella tarvitsin sinua! Ja kun sinä saavuit takaisin elämääni, minä ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Ei sinunlaisia enkeleitä voi olla olemassakaan - Ei ainakaan minua varten! Ja minä pelkäsin aina menettäväni sinut...

Muistatko sen erään päivän, kun olimme kahdestaan kirjastossa tekemässä läksyjä? Muistatko, kuinka minä yritin sanoittaa ajatuksiani sinulle? Kun minä lähes itkien kerroin, että pelkään tämän kaiken olevan vain jotain ihanaa unta... Ja kun minä jonain päivänä herään, sinä et ole enää siinä? Minä ihan oikeasti pelkään, että tämä kaikki on vain unta. Ja kun minä herään, olen taas se särjetty pikkutyttö, jolla ei ole mitään väliä, eikä minulla ole enää sinua katsomassa perääni. Jos minä olen oikeassa... Jos tämä kaikki on vain unta... Niin minä en halua herätä koskaan!

"Se kaikki oli vain kuplaa... Ja mä tiesin, että se poksahtaa. Enkä mä sua koskaan saanutkaan..."

Haluan vain sinun tietävän, että kukaan toinen tässä maailmassa ei pystyisi satuttamaan minua niin pahasti kuin sinä pystyisit... Minä olen tottunut siihen rumpaan, että elämä satuttaa minua jatkuvasti ja minä nousen aina ylös. Mutta jos sinulle tapahtuisi jotain... Jos sinä et yhtäkkiä olisikaan enää elämässäni... Minä en selviäisi siitä. Voi luoja, en ihan oikeasti selviäisi siitä! Meidän ystävyys on arvokkainta, mitä minulla on... Ja jos minä menetän sinut, menetän samalla puolet itsestäni...

Muistatko sen erään lauantai-illan, kun minulla oli vaikeaa ja olimme olleet kahdestaan ajelemassa? Kun minä toin sinut kotiin, sinä nousit ulos autosta ja perinteisten lentopusujen jälkeen kerroin meneväni ajamaan sillalta alas. Muistatko, kuinka sen jälkeen sinä hyppäsit takaisin kyytiin, suljit oven, laitoit turvavyön kiinni ja sanoit "Mä oon valmis, mennään vaan". Minä muistan - En unohda tuota iltaa ikinä, sillä silloin minä tajusin, että ehkä yhtä lailla sinä tarvitset minua. Ehkä minä olen yhtä lailla sinulle tärkeä, vaikka et osoita sitä kovinkaan usein. Ehkä yhtä lailla sinä menisit rikki, jos minä en olisi enää elämässäsi. 

Valehtelematta minä ajattelin, että me teemme tämän nyt yhdessä. Teemme sen käsikädessä. Teemme sen yhdessä, koska meistä kumpikaan ei selviä yksin. Mutta minä en halunnut olla syynä sinun kuolemaasi... Joten minä jarrutin. Ja ensimmäisen kerran minä olin meistä se, joka jarrutti ajoissa! Ja minä jarrutin aina tällaisten ajatusten suhteen, sillä minä opin taas arvostamaan elämää! Minä arvostin sinua... Ja minä halusin elää, koska sinä elit!

Kiitos, että olet olemassa, olet elämässäni ja olet jakanut elämäsi sekä salaisuutesi kanssani. Olet aivan erityinen! Ja minä haluan juhlistaa jokaista hetkeä kanssasi... Sillä minä tiedän, ettet tullut elämääni sattumalta. Sinä olit suuri lahja ja osa isompaa suunnitelmaa!

Haluan kiittää sinua siitä, että tulit takaisin elämääni, vaikka sinun saapumisesi oli shokki... Olin kaukana valmiista aloittamaan jotain uutta ystävyyssuhdetta... Enkä odottanut sinun osuvan polulleni... Itseasiassa se, että minuun sattuu, oli kaikki, mitä osasin odottaa. Mutta kaikki tuo onni, mitä toit elämääni, oli jotain, mitä en osannut kuvitellakaan! Kiitos, että tulit... Koska valehtelematta ilman sinua, ei olisi minua - Minä olisin vaihtanut hiippakuntaa jo aikoja sitten...!

- Läpinäkymätön