Tiedätkö, miten tähdet syntyvät?
Synnyit erilaiseen ympäristöön. Ympäristöön, joka ei ollut turvallinen. Ympäristöön, jossa sinun oli aina seisottava varpaillasi, pidätettävä hengitystäsi, koska pienikin tuulen vire sai tasapainon horjumaan. Ympäristöön, joka muuttui ääripäästä toiseen joka sekunti. Etkä sinä voinut koskaan tietää, mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Et voinut koskaan tietää, milloin tulee seuraavaksi se hetki, kun sinun täytyy juosta. Henkesi edestä.
"Sitä ei vain pysty selittämään. Selittämään, miltä pienestä lapsesta voi tuntua, kun hän joutuu elämään jatkuvassa pelossa... Valmiina juoksemaan."
Tuo ympäristö on kuin pyörremyrsky - Tornado. Yrität paeta. Yrität juosta karkuun, koska et kestä elää tuossa ympäristössä enää kauempaa. Mutta sinä et pääse sitä pakoon. Enemmin tai myöhemmin se löytää sinut. Se saapuu luoksesi aina... Ja kun niin tapahtuu, se repii sinut palasiksi, rikkoo sydämesi. Koko ajan uudestaan ja uudestaan se saapuu turmelemaan sinut, vetää sinut takaisin. Etkä sinä pysty tekemään yhtään mitään, sillä sinä olet vankina sen sisällä! Ja jatkuvasti sinä yrität löytää tietä ulos tuosta myrskystä.
Kun olet yrittänyt paeta miljoona kertaa, sinä tajuat, että pakeneminen on turhaa. Muistat jokaisen pakoyrityksesi: Muistat, että vaikka juoksisit kuinka kovaa, se saa sinut kiinni aina... Muistat, että vaikka kuinka löytäisit hyvän piilon, se löytää sinut aina - Se kulkee siellä, missä sinäkin aina. Tuona päivänä sinä tiedät, että ainoa asia, mitä pystyt tekemään, on yrittää selviytyä. Sen sijaan, että pakenisit, sinun täytyy oppia selviytymään sen sisällä... Ja vain oppia luottamaan siihen, että jonain päivänä tuo tornado ei jaksa enää pyöriä niin hurjasti... Että jonain päivänä virtaus ei ole niin voimakas ja sinä jaksat juosta siitä ulos vapauteen!
Siksi sinä jäät. Jäät hankalaan tilanteeseen. Jäät keskelle sitä tornadoa, tuulta, tulipaloa ja pyörimistä... Ja elät useita vuosia tuossa myrskyssä. Selviytyäksesi etsit jatkuvasti merkkejä sodasta ja sen alkamisesta - Eli uudesta tornadosta, joka voi saapua koska tahansa. Tornadosta, joka saapuu seuraavaksi hajottamaan sinut - Jatkuvasti sinä yrität havainnoida ja ennakoida epävakaata ympäristöäsi, jotta voisit valmistautua tornadon tuloon. Yrität kaikin tavoin ennalta ehkäistä tornadon saapumista: Varot jokaista liikettäsi, askeltasi, sanaasi, hengenvetoasi. Mutta aina välillä sinä epäonnistut. Jokin asia jää sinulta huomaamatta tai sinä hengität vahingossa väärällä hetkellä... Ja se tornado saapuu.
Mutta tällä kertaa sinä olet valmis - Et juoksemaan karkuun, vaan ottamaan sen avosylin vastaan. Antaudut sille, koska et voi muuta. Sinä tiedät, ettet pääse sitä karkuun. Ja sinä tiedät, ettet pysty taistelemaan sitä vastaan. Siksi lopetat vastustelemasta ja vain annat sen tulla. Seisot kielekkeen reunalla ja katsot, kuinka se saapuu - Vyöryy sinua kohti. Keräät kaiken rohkeutesi ja katsot sitä silmästä silmään. "Sinä voit hajottaa minut tänään, mutta sinä et pysty koskaan murtamaan minua. Sinä et saa minua koskaan pois tasapainosta, koska minä olen nähnyt jo kaiken." Näiden sanojen jälkeen, annat sen imaista sinut sisäänsä ja iskeä sinut pimeyteen kovalla voimalla. Annat sen ravistaa ja repiä sinut palasiksi kerta toisensa jälkeen...
Tunnen olevani joku, jota saa paiskoa... Joku, jota saa lyödä, potkia, purra, nuolla ja ranteita vuolla. Joku, jolle on oikeus sanoa, että "Sun pitäis kuolla". Joku, jonka päälle sylkee, vetää tukasta, repiä kahtia ja olla vielä ylpeä siitä kaikesta tuskasta - Kivusta, mitä aiheutat minulle. Ja sinulla on oikeus siihen... Mihin vaan saat vapaan... Ja minä olen vankina tähän tarinaan, joka kertoo räsynukesta kiukkuisen lapsen käsissä. Minun tehtäväni on vain kestää, hyväksyy ei estää... Vaiettava... Aivan kuin minua ei sattuisi... Aivan kuin minulla ei olisi tunteita, valtaa sanoa "Ei" tai "Lopeta". Ja niin me mennään niin pitkälle kuin sinä haluat.
"Aina on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Minä olisin aina voinut valita pimeyden. Mutta minä päätin valita valon. Ja minä valitsin sen aina. Ja se teki minusta sitkeän taistelijan - Taistelijan, joka ei koskaan luovuta."
Jokaisen tornadon jälkeen sinä vain päätät nousta ylös. Tiedät, että voisit luovuttaa koska tahansa. Lopettaa tämän kaiken pyörimisen - Ja samalla myös tämän ihmisen elämän. Sitten kaikki olisi ohi, varmasti. Mutta joka ikinen päivä sinä valitset nousta uudelleen, vaikka se kuulostaa hullulta. Nouset ylös, vaikka se sattuu. Nouset ylös, vaikka haluaisit kovasti luovuttaa. Nouset ylös, sillä sinä uskot ja luotat niin vahvasti siihen, että kaikki loppuu aina. Että vielä tulee se hetki, kun sinun ei tarvitse taistella. Ja tuo ajatusmaailma jaksaa kannatella sinua läpi jokaisen tornadon. Mutta se ei vielä vapauta sinua myrskystä... Tarvitset vielä jotakin.
Yhtenä iltana sinä olet kävelemässä yksin sinne, mitä muut kutsuvat kodiksi - Suoraan pyörremyrskyyn. Ja sinä mietit, mikä oikeastaan on koti. Millainen paikka se on? Sillä hetkellä sinä saatat ehkä tuntea eräänlaista kaukokaipuuta jonnekin, jota ei löydy tästä maailmasta. Jonnekin, jossa on kaikkea sitä, mitä sinä tarvitset ja missä sinun on hyvä olla. Paikkaan, jota sinä kutsut kodiksi.
Käännät katseesi tähtitaivaalle. Ja jollakin selittämättömällä tavalla sinusta tuntuu, että siellä on maailmoja, jotka ovat sinulle totta. Että siellä on tuttuja, jotka kuulevat sinut ja tietävät, mikä sinä olet. Kyyneleiden virratessa poskiasi pitkin kuiskaat taivaalle: "Minä haluan kotiin". Etkä sinä tarkoita sitä kotia, minne olet juuri matkalla. Vaan sitä kotia, jossa sinulla on kaikki hyvin. Sinä tiedät, että se on olemassa... Mutta onko se edes tällä planeetalla? On tai ei, sinä haluaisit niin kovasti tuoda sen tänne!
Kuiskaat tähdille vielä viimeisen kysymyksesi "Miksi minä en saanut kotia?" Ja heti ne sanat sanottuasi, sinä tiedät vastauksen. Tiedät vastauksen omaan kysymykseesi. Tunnet, kuinka jokin solu vääntyy aivoissasi. Jokin ovi aukeaa ajattelumaailmassasi ja sinä ymmärrät. Sinä ymmärrät, miksi maailma on epäreilu. Sinä ymmärrät kaiken ja keijupölyä sataa päällesi - Sinä kypsyt lentämään.
"Hän haluaa vain päästä takaisin kotiin. Mutta kotimatka pitää tehdä lentäen ja lentämisen oppiminen vaatii uskoa, luottamusta ja keijupölyä." - Peter Pan
Kun tähti syntyy, se vain tulee ulos tornadosta. Se on kovassa tuulessa, erittäin vaarallisessa ympäristössä. Sen on vaikea selviytyä. Mutta lopussa tähti muodostuu. Keskeltä kaikkea sitä tuulta... Se vain lentää ulos tornadosta!
Siellä sinä nyt olet - Tornadossa... Keskellä kaikkea sitä pyörimistä ja tuhoa - Revittynä, palasina, hajotettuna... Yrität päästä ulos, mutta kuljet jatkuvasti ympyrää. Sinä tarvitsisit siivet, mutta sinulla ei ole voimaa lentää. Sinä olet ansassa Helvetissä... Väitätkö vielä, etten minä oikeasti tiedä, miltä sinusta tuntuu?
Minä tiedän. Minä tiedän, miltä sinusta tuntuu, koska kuljin itse sen saman matkan. Elin siinä samassa tornadossa useita vuosia pyörimässä ympyrää. Ja minä tiedän, että sinä tulet selviämään siitä! Minä tiedän, että sinä tulet voittamaan tuon tornadon. Sinä tulet selviämään siitä, koska minä selvisin siitä! Ja minun mahdollisuuteni olivat pienemmät kuin sinun.
Ehkä et koskaan ajatellut, että polkusi kulkisi juuri näitä laaksoja pitkin tai johdattaisi näille vuorille. Mutta tiedätkö mitä? Sinä olet onnekas. Olet onnekas, koska sinun ei tarvitse kulkea minun polkuani. Sinun ei tarvitse löytää ulospääsyä yksin niin kuin minun täytyi - Minä olen sinun kanssasi! Sillä minä en anna ikinä kenenkään kulkea minun polkuani. En anna ikinä kenenkään kokea sitä samaa, mitä minä koin - En edes pahimman vihamieheni. Sillä siitä selviytyminen ei ole itsestäänselvyys. Sinun tulevaisuutesi tulee olemaan erilainen. Minä lupaan sen.
"Nyt sinun on vain tehtävä valinta: Voit valita pimeyden, antautua sille ja antaa tornadon syödä sinut elävältä... Tai sinä voit valita valon, jäädä tänne tekemään rauhan tornadon kanssa ja kurkottaa tähtiä kohti."
Minä en voi tehdä päätöstä puolestasi. Minä en voi käskeä sinun jäävän tänne tornadon armoille, vaikka niin kovasti haluaisinkin. Sinun täytyy tehdä päätöksesi itse. Muuten siitä ei tule mitään. Muuten sinä et tule koskaan tuntemaan sitä oikeaa aitoa uskoa ja luottamusta, jota tarvitset lentämiseen. Koska sen täytyy lähteä sinusta itsestäsi - Sinun sisältäsi, sydämestäsi, sielustasi. Mutta kumman tahansa sinä valitsetkin... Minkä tahansa päätöksen teetkin... Minä olen sinun tukenasi. Loppuun saakka.
Mutta, jos sinä päätät jäädä. Jos sinä päätät vain jaksaa uskoa ja luottaa parempaan elämään koko sielullasi. Minä lupaan hypätä tornadosi sisään, toimia suojelusenkelinäsi, johdattaa sinut oikealle polulle ja antaa sinulle keijupölyä. Minä lupaan sulkea sinut minun suurien valkeiden enkelisiipien suojaan, jotka kimaltelevat auringonsäteiden loisteessa. Ja minä olisin varjellut sinua hopeisilla siivilläni jo niin paljon aiemmin, jos olisin tiennyt sinun tornadosi olemassaolosta.
Minä lupaan, että sinä selviät tästä. Ja minä lupaan, että tämän jälkeen kukaan ei voi enää ikinä rikkoa sisustaasi. Eikä kukaan toinen voi kertoa sinulle, kuka sinä olet. Kukaan muu ei voi määrittää sitä... Sinä määrität sen itse. Ja kysyessäsi, mikä häämöttää, sinulla on aina valinta, minne mennä seuraavaksi - Kohti valoa!
"Katso, tuolla olemme sinä ja minä. Me olemme tähtiä... Eikö ole siistiä? Me olemme tähtiä!"
Me olemme tähtiä. Syntyneitä tulipalosta ja tuulesta. Syntyneitä kaaokseen. Olemme joutuneet elämään keskellä tornadoa. Olemme tottuneet siihen, että tuuli piiskaa ympärillämme jatkuvasti. Olemme tottuneet siihen, että kukaan ei pysy kanssamme. Kaikki, mitä tiedämme, on otettu meiltä pois heti alussa. Ja me taistelemme sellaisten taisteluiden kanssa, joista muut eivät tiedä yhtään mitään.
Luuletko, että meitä on harvassa? Että kukaan muu ei tunne tai koe samoja asioita kuin me? Olet väärässä. Meitä tähti-ihmisiä on joka puolella. Me olemme niitä hiljaisia ihmisiä, joitka tarkkailevat ympäristöään koulun takapulpetista. Niitä näkymättömiä, jotka ilmestyivät ainoastaan luokkakuvaan. Me olemme niitä, keitä Anssi kutsuu ilveksiksi. Niitä, keistä ei pitänyt tulla mitään. Kyllä me olemme näitä kaikkia... Mutta kaikista eniten me olemme niitä, jotka tullaan muistamaan!
Haluan kuitenkin varoittaa sinua. Vaikka sinä voittaisitkin tornadon, se ei tee sinusta immuunia pimeydelle. Se ei tee meistä kenestäkään immuunia. Joskus pimeys vie meidät taas mukaansa - Se kuuluu elämään. Mutta me hymyilemme. Me hymyilemme pimeässä. Emmekä koskaan lakkaa hymyilemästä. Me olemme tähtiä!
Ja jonain päivänä... Yhtenä päivänä... Me tulemme loistamaan!
Kommentit
Lähetä kommentti