"Joskus loppu kuitenkin tulee, sillä olen ihminen. Eikä ihminen jaksa odottaa ikuisesti. Jossakin vaiheessa iskee pakokauhu ja minun on pakko päästä ulos siitä pyöreästä huoneesta, jonka nurkat tunnen jo aivan liian hyvin. Joten, kun tajusin, että olen tuhlannut jo liikaa aikaa sinuun etkä sinä tule koskaan avaamaan ovea, luovutin." - Olin valmis ainoastaan sinulle
JOKA PÄIVÄ MINÄ PELKÄSIN TÄMÄN PÄIVÄN TULEVAN
Joka päivä minä pelkäsin tätä päivää. Päivää, kun minun kärsivällisyyteni loppuu, minä saavutan hajoamispisteeni ja tajuan, etten voi odottaa enää. Etten voi enää antaa sinun leikkiä ovella kuin pieni lapsi. Etten voi elää tässä pyöreässä huoneessa lukittuna enää yhtään kauempaa. Että minun on päästä pois ennen kuin menetän mielenterveyteni sinulle lopullisesti. Ja kun minä tajuan, että minun on saatava tälle tarinalle loppu.
Joka päivä minä pelkäsin tätä päivää., kun minä tajuan, ettet sinä tule koskaan huomaamaan minua. Että sinä et tule koskaan huomaamaan, millainen tyttö olisi valmis asettumaan vierellesi, jos antaisit hänelle mahdollisuuden. "Tyttö, joka pystyy näkemään kaikki sinun hyvät ja huonot puolesi ja rakastaa sinua silti - Pitää sinua silti maailman täydellisempänä ihmisenä! Tyttö, joka on tehnyt vuoksesi jo niin paljon ja olisi valmiina siirtämään vuoria sinun takiasi. Tyttö, joka on antanut sinulle jo niin paljon aikaa..." Ja tyttö, joka on valmis antamaan sitä edelleenkin niin paljon kuin tarvitset.
Mutta kaikista eniten minä pelkäsin tämän päivän tulevan, kun minä tajuan, että minun on tehtävä jotain. Että minun on käytävä tämä keskustelu viimeinkin läpi - Keskustelu, johon en ollut vielä valmis. Mutta miten? En minä tiedä! En minä osaa! Kukaan ei koskaan kertonut minulle, miten tämä tehdään... Kukaan ei koskaan opettanut minua puhumaan. Minut opetettiin aina vain olemaan hiljaa... Ja tämä oli se hetki, kun minä niin kovasti toivoin, että osaisin puhua.
"Mä en tiedä, mistä aloittaisin.... Enkä mä tiedä, mitä mun pitäis sanoa... En mä osannu koskaan aloittaa tätä keskustelua, vaikka se olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten."
Olen tilanteessa, josta en osaa, uskalla tai ole valmis lähtemään pois. Syvällä sisälläni minä tiedän, että minun on lähdettävä, mutta minä en halua lähteä - En halua luovuttaa, koska minä en ole vieläkään menettänyt uskoa meihin - Ja siihen, että myös sinä valitset meidät. Siksi minä olen pulassa, sotkussa... Enkä osaa ratkaista ongelmaa yksin...
Niinpä ystäväni tarjoaa minulle rohkaisuryyppyä... Johon sydämeni sanoo: "Ei, en minä pysty siihen. Ei nyt. Minä en ole valmis!", mutta johon järki sanoo: "Minun on tehtävä tämä nyt. Minun on tehtävä se nyt ennen kuin jotain sattuu". Pitkän harkinnan jälkeen päätän ottaa ryypyn vastaan ja ystäväni kolkuttaa oveesi puolestani ennen kuin juoksee itse piiloon ja jättää minut yksin ovesi eteen. Enkä minä voi enää perua sitä, vaikka sitä kovasti haluaisinkin. En voi enää perua sitä, koska sinä kuulit koputuksen jo. Enkä voi enää perua sitä, koska kuulen askeleesi oven takana. Askeleet, jotka ovat tulossa minua kohti. Askeleet, jotka ovat tulossa avaamaan oven.
Ovi avautuu ja minä yritän vielä kerran voittaa itselleni aikaa vakuuttamalla, että kaikki on hyvin - Ei minulla ole mitään asiaa. Yritän vielä kerran kääntyä ympäri, perääntyä... Mutta sinä et anna minun tehdä niin. Ja minä tajuan, että se on tehtävä nyt, ihan oikeasti! Minun täytyy tehdä se nyt, vaikka menettäisinkin kaiken! Minun täytyy olla rohkea - Vaikka oikeasti olen kaikkea muuta kuin sitä. Minun täytyy tehdä se nyt, vaikka pelkäänkin kuollakseni menettäväni sinut... Joten minä kerron KAIKEN!
Minä tiedän, että me puhuttiin tämä jo läpi muutama päivä sitten. Mutta sen jälkeen kaikki kuitenkin jatkui. Tuo keskustelu käytiin, mutta se ei muuttanut mitään - Itseasiassa sinä aloit leikkimään ovella rajummin. Ja minä olin tyhmä, kun annoin sinun tehdä niin! Sinä sanoit, ettet halua juuri nyt olla mitään isompaa. Sanoit, että haluat olla sitä samaa, mitä me olemme nyt. Ja minä mietin, että haluatko sinä oikeasti olla tätä samaa, mitä nyt? Minä en.
Olen kyllästynyt jo tähän. Olen kyllästynyt tähän odottamiseen. Olen kyllästynyt siihen, että ensin vedät minut lähelle ja toisella hetkellä työnnät minut pois. Ensin kaikki tuntuu niin ihanalta, niin täydelliseltä ja siltä, että kaikki toimii. Sitten tuntuu, ettei tästä tule mitään. Ja sitten taas leijutaan pilvissä. Tiedätkö miltä se tuntuu? En tiedä, kuinka kauan enää jaksan sitä...
Joten ole kiltti ja päätä, mitä aiot tehdä minun kanssani. Voit pitää minut elämässäsi, mutta sinä et voi pitää minua vaihtoehtona. Et voi pitää minua jonkinlaisena korttina, jonka käytät ehkä joskus, kun sinusta tuntuu hyvältä... Tai olla käyttämättä lainkaan. Joten kysyn vielä kerran, haluatko sinä oikeasti tätä, mitä meillä on nyt? Haluatko sinä oikeasti pitää minua yhä tuossa välimaastossa?
Ehkä sinä haluat enemmän myös. Mutta aivan kuin sinä säästäisit meitä johonkin parempaan aikaan. Kuin sinä pelkäisit sotkea tätä, mitä meillä on nyt. Ja ymmärrän sen. Sitä minäkin pelkäsin - Liian kauan aikaa. Mutta jos sinä oikeasti välität minusta niin paljon kuin sanot, en näe minkään muun pidättelevän sinua kuin omat pelkosi... Muista, että minäkin pelkään. Mitä jos satutat minua? Mitä jos kaikki menee väärään suuntaan? Mitä jos särjet sydämeni tavalla, jota kukaan muu ei ole koskaan aiemmin tehnyt?
Tiedätkö mitä? Minäkin olen väsynyt mitäjossitteluun. Me emme voi tietää, mitä tulevaisuus tuo. Mitä jos olemme mahtavat yhdessä? Mitä jos meillä on jotain aitoa ja me menetämme sen pelkojemme vuoksi? Mutta minä olen valmis ottamaan riskin. Olen valmis heittämään pelkoni sivuun. Oletko valmis tekemään samoin? Toivon, että olet. Koska en voi odottaa kauempaa. Luulen odottaneeni enemmän kuin tarpeeksi. Ei se tarkoita sitä, ettenkö välittäisi sinusta. Minä todella välitän. Välitän enemmän kuin kenestäkään muusta koskaan, mutta sinun tulee ymmärtää, että minä en voi olla tässä välimaastossa enää.
Joten tee päätös. Joko haluat minut tai et. En halua juuttua jonnekkin keskivaiheille kanssasi enää. Vihaan tätä tilannetta, jossa olemme. Tilannetta, jossa sinä leikit, koska et osaa tehdä päätöstä... Se tuntuu kidutukselta. En halua katsoa taakseni ja nähdä sinua yhtenä läksynäni. Toivon sinun olevan enemmän.... Tiedän sinun olevan enemmän.
Sinun tarvitsee vain ottaa minut syliin ja kertoa minulle, että olet täysillä mukana. Että olet valmis uhkapeliin ja antaa meille kaikkesi. Silloin voimme ottaa rauhallisesti. Yksi askel kerrallaan. Tai sinä voit sanoa, että olemme vain ystäviä. Ja oikeasti VAIN ystäviä! - Etkä sinä todellakaan saa enää yrittää mitään muuta! Et saa enää sekoittaa päätäni tekemällä tai sanomalla jotain, joka saa minut ajattelemaan jotain muuta! En tiedä pystynkö itse siihen. Mitä jos joskus sinä löydät jonkun toisen ja minä en? Voi luoja, en minä pysty siihen! Mutta jos sinä päätät olla vain ystävä, niin minä lupaan yrittää. Lupaan yrittää päästää irti ja luovuttaa... Siirtyä eteenpäin.
Joten kerro minulle, mitä aiot tehdä kanssani. Jos sinusta tuntuu, ettet voi tehdä näin isoa päätöstä nyt, niin minä ymmärrän sen. Annan sinulle aikaa - Annan sitä sinulle yhä, vaikka olen antanut sitä sinulle jo aivan liikaa. Haluan vain, että sinä tiedät, millaisessa tilanteessa olen. Haluan, että sinä tiedät, että minä vihaan sitä "melkeintä", jota annat minulle.
Joten, kun olet valmis, kerro mitä teet: Lupaatko yrittää? Ollaanko vain kavereita? Vai haluatko, että katoan elämästäsi kokonaan?"
Minä olisin voinut antaa meille miljoona mahdollisuutta, ja ehkä minä annoinkin... Minä tuhlasin liian paljon aikaa toivoen, että jossain kohtaa tulisit vastaan... Että sinä lopulta näet minut ja kuinka mahtavat me olisimme voineet olla, jos olisit antanut meille oikean mahdollisuuden. Mutta sinä et pystynyt siihen, ethän?
Sinä valitsit. Ja minä kunnioitin valintaasi. Annoin sinun sulkea välissämme olevan oven ehkä jopa viimeisen kerran - "Joskus pitää vapauttaa just se, mitä rakastaa... Kun ei sitä kuitenkaan saa pitää". Ja minä olin niin helpottunut, kun olin viimein saanut varman vastauksen. Olin helpottunut, kun tiesin tuon oven pysyvän nyt paikoillaan, kiinni - Ja minun teki mieli hakea vasara ja nauloja, jotta tuo ovi varmasti myös pysyisi kiinni! En halunnut joutua enää siihen avaa-sulje rumpaan, jossa olin ollut liian kauan.
Tuo ovi on nyt kiinni, lopullisesti. Mutta siinä minä olen silti. Keskellä pyöreää huonetta etsimässä tietä ulos sokkeloisesta labyrintista. Yksi ovi, pakotie, on nyt poissa laskuista enkä minä tiedä, minne seuraavaksi menisin... Mitä tietä lähtisin kulkemaan seuraavaksi? Olen hukassa. Olen edelleen jumissa. Ja minun on taas aloitettava kaikki alusta...
"Kun menettää jotain, mitä ei koskaan ollutkaan, suru on vielä surullisempaa."
Yritän siirtyä eteenpäin... Mutta minä en pysty siihen. En ole vielä valmis jatkamaan matkaa... Ilman sinua, ilman meitä - En ole vielä valmis luovuttamaan täysin meidän suhteemme, vaikka minä tiedän, että minun on tehtävä se... Joten minä jään siihen. Jään istumaan suljetun ovesi viereen... Nojaan kylmää kiviseinää vasten.... Hautaan kasvoni käsiini... Ja jään siihen itkemään - Annan sydämeni vuotaa sinulle... Toivottavasti viimeisen kerran!
Oli hämmentävää huomata, että ne asiat, jotka saivat minut ennen hymyilemään, saivatkin minut nyt itkemään. Minä olinkin nyt se, joka sulki radion ja kuunteli mieluummin hiljaisuutta, koska jokainen laulu toi mieleeni sinut - Vaikka ennen minä olin vain koventanut äänenvoimakkuutta ja laulanut mukana. Minä olinkin nyt se, joka sai oksennusreaktion joka kerta, kun puhuttiin pojista - Vaikka ennen minä olin se, joka aloitti keskustelun. Ja minä olin nyt se, joka heräsi päiväunilta kyyneleet poskilla - Vaikka ennen minä olin hymyillyt iloisesti koko loppupäivän.
Tunsin aina törmääväni tiiliseinään, kun oli kyse sinusta. Enkä minä voinut siksi katsoa edes ystävieni kanssa hiihtoa, koska yhdellä hiihtäjällä oli sama nimi kuin sinulla, yksi oli kotoisin samasta kaupungista kuin sinä ja yksi muistutti ulkonäöllisesti liian paljon sinua. Ja minä pohdin, että jos vain minä olen ajatellut... Jos vain minä olen kaivannut sinua... Niin tekeekö se minusta tyhmän vai romanttisen?
"Jos se päivä joskus tulee, niin minä vain jatkan ulospääsyn etsimistä. Avaan toisen oven ja siirryn elämässäni eteenpäin", ajattelin aiemmin, kun yritin henkisesti valmistautua tähän tilanteeseen. Mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty... Avainnipun avaimet ovat hajallaan, sekaisin huoneen toisella puolella, koska minä heitin ne sinne raivoissani yhtenä päivänä, kun yhä odotin sinua. Mutta yllätyksekseni minä en halua niitä. Minä en halua avata mitään toista ovea - Minä en halua käyttää ketään laastarina. Minä haluan vain olla yksin.
Minä halusin vain sinut. Minä en halunnut rinnalleni ketään muuta. Enkä minä oikeastaan tiennyt halusinko sinuakaan enää. Minä en halunnut enää rakastua. Minä en halunnut katsella muita poikia... Minä en halunnut enää ketään. Minä halusin vain vetäytyä kuoreni sisään ja olla onnellinen yksin.
Sitten kuulen kolahduksen. Ja näen maassa vieressäni uuden avaimen... Avaimen, joka näyttää niin tutulta, mutta jota minä en ole nähnyt pitkään aikaan. Pyörittelen käsissäni tuota avainta, jonka sinä sylkäisit ulos ovesi postiluukusta - Mitä minä tekisin sillä? Sitten minä keksin. Yhtäkkiä minä vain tiedän, että se on pelastukseni. Tiedän, että se on avain, joka käy siihen oveen, joka vie minut viimeinkin pois. Se vie minut ulos - Ulos tästä huoneesta! Ja ulos tästä kirotusta simulaatiosta!!
Silloin minusta tuntui, että olin valmis. Olin valmis nousemaan ylös ja tekemään vihdoinkin sen, jonka minä lupasin sinulle - Eli siirtyä eteenpäin. Olin valmis luovuttamaan meidän suhteemme täysin. Ja niin minä lakkasin uskomasta meihin. Niin minä poltin tuon tekstin, tuon tarinan, jonka kirjoitin kauan aikaa sitten. Allekirjoitin sen verelläni ja sinetöin keskiyön kyynelillä... Ennen kuin poltin jokaisen lauseen ja sanan tuhkaksi. Poltin sen toivon, johon minä uskoin niin kauan. Poltin sen, koska sitä ei enää ollut... Enkä minä halunnut nähdä tuota tekstiä enää!
Ehkä joskus tulee aika, kun kaikki taas toimii... Ehkä joskus tulee vielä aika, kun minä olen valmis kaivamaan tuon toivon esiin tuhkasta - Herättämään ja nostamaan sen eloon niin kuin feenikslintu. Mutta se aika ei ole nyt.
Olin valmis jatkamaan matkaan ilman sinua. Ja minä ajattelin, että nyt on jonkun toisen vuoro seurata sinua. Sillä nyt minä tiesin, mitä minä halusin. Tiesin, mikä on seuraava suuntani. Tiesin, minkä oven minä haluan avata seuraavaksi. Ja minä päätin kulkea sitä polkua. Niinpä minä juoksin avain kädessä sen oven luo, jonka minä pystyn tuolla sinun antamallasi avaimella avaamaan. Työnsin sen lukkoon, käänsin ja avasin oven... Ja... Kun minä näin, mitä sen takana oli.... Putosin polvilleni.... Ja sydämeni hajosi.
""Pärjään hyvin yksinkin!", minä sanoin ja näytin vakaalta jokaista hiuskarvaa myöten. Mutta sisälläni maailma oli kiepsahtanut niin rajusti ympäri, että näin hädin tuskin edes eteeni."
"Avaan sen oven, jonka avain oli minusta kaunein - Koska se houkutteli minua toiseksi eniten., sillä sinun avaintasi minulla ei edelleenkään ollut - Ja näen oven takaa yllätyksestä ja epäuskosta iloiset kasvot. Tajuan, että hän oli odottanut minua niin kuin minä sinua.... Yksin epävarmuudessa vailla varmuutta siitä, että päätänkö koskaan avata ovea.
Kyynel vierähti poskelleni. Juuri silloin olin niin iloinen siitä, että hän oli koko tämän ajan odottanut minua – Eikä hän ollut koskaan luovuttanut minun suhteeni!" - Olin valmis ainoastaan sinulle
Kun kirjoitin tuota tekstiä, puhuin toisesta pojasta. Siitä, joka tulisi elämääni sinun jälkeesi ja antaisi minulle kaiken sen, mitä sinä et pystynyt minulle antamaan. Mutta kun minä avasin tuon oven, en nähnytkään sen takana sitä toista poikaa. Siellä oli jotain muuta... Enkä minä ollut iloinen näkemästäni. Muistatko kenen avain tuo oli?
Kyllä, se oli minun avaimeni. Se oli avaimeni, jonka annoin sinulle aikoja sitten: "Minulla ei ole avaintasi... Joten päätän antaa avaimeni sinulle. Annan sen sinulle siinä toivossa, että sinä päättäisit avata tuon oven. Pudotan avaimeni sinun ovesi postiluukusta ja jään odottamaan". Sinä et ehkä antanut minun kulkea ulos pyöreästä huoneesta sinun ovesi kautta. Mutta sinä annoit minulle mahdollisuuden avata toisen oven, joka veisi minut takuuvarmasti ulos. Kiitos, että annoit avaimeni takaisin. Minulla oli sitä ikävä...
MINÄ EN KADU MITÄÄN, KOSKA MINÄ OPIN AIVAN VALTAVASTI!
Minulle sanottiin: "Toi teidän juttu oli vaa jotain niin täydellistä", "Ei se tuu koskaan löytämään ketää parempaa kuin sut", "Se ei ymmärrä, mitä se menetti" ja "Mä en ymmärrä, miten sä jaksoit sitä niin pitkään". Toivon, ettet sinä kadu päätöstäsi. Minä en ainakaan kadu mitään. Sinä opetit minulle niin paljon. Opetit minulle puhumisen tärkeyden ja sen, että ainoa ihminen, joka voi olla prioriteettilistani ykkönen, olen minä.
Katsos.... Koko se aika, kun minä olin odottanut ainoastaan sinua. Ollut valmis ainoastaan sinulle... Minä olin unohtanut itseni. Olin jättänyt itseni yksin. Pitänyt itseäni vaihtoehtona ja valinnut aina sinut - Kun sanot toiselle "Joo", pidä huoli, ettet sano samalla itsellesi "Ei". Ja jotta minä pääsisin elämässäni eteenpäin minun oli lakattava pitämästä itseäni vaihtoehtona. Minun oli opittava valitsemaan itseni ja avattava oma oveni. Ja se kaikki rakkaus, mitä minä olin valmis antamaan sinulle... Minun oli annettava se itselleni.
"En mä halunnut koskaan satuttaa sua."
Etkä sinä koskaan satuttanut minua. Sinä et tehnyt koskaan mitään väärää. Sinä olit aina ihana tyhmä oma itsesi. Joten jos joku tässä jotakin satutti, se olin minä. Minä satutin itseäni sinun kauttasi. Minä satutin itseäni ajattelemalla, että ehkä tästä voisi tulla jotain. Minä satutin itseäni luomalla ja uskomalla siihen illuusioon, jota ei ollut olemassa. Joten älä pyydä anteeksi - Sinulla ei ole mitään syytä pyytää anteeksi... Minulla on... Minä pyydän anteeksi. Pyydän anteeksi itseltäni. Anteeksi, että annoin itseni elää siinä toivossa. Toivossa, mitä ei ollut. Toivossa, jonka minä itse loin. Anteeksi, että pidin itseäni vaihtoehtona niin kauan... Anteeksi, että jätin itseni yksin...
Haluan vain sanoa, että olen tässä, jos joskus haluat minut. En mene minnekään. Rakastan sinua aina. Mutta en myöskään enää odota sinua. En enää odota jotain, josta en ole varma, toteutuuko se koskaan. Ja vaikka minä en ole menossa minnekään, en ole tässä ikuisesti...
Minä en mene minnekkään. Kerroin aikaisemmin, että "Halusin kovasti tutustua sinuun. Halusin oppia tuntemaan sinut. Halusin tietää sinusta kaiken. Halusin kuulua elämääsi." Ja usko tai älä minä haluan tätä yhä! Minä haluan yhä kuulua osaksi elämääsi. Haluan olla... Ystäväsi. Ihan oikeasti. Joten ole kiltti, äläkä hylkää minua - Etenkään tämän tekstin jälkeen! Ole kiltti...
LOPUKSI...
Haluan vielä sanoa, että toivon todella, että joskus sinä löydät jonkun kivan tytön - Tytön, jota sinä osaat arvostaa. Tytön, jonka kanssa sinä koet olevasi valmis. Tytön, josta sinä olet valmis pitämään kiinni kuolemaan asti. Ja minä toivon, että tuo on se tyttö, joka osaa arvostaa myös sinua. Että tuo tyttö näkee sinun syvyytesi - Sen, mitä sinä olet - ja kohtelee sinua niin kuin olisit maailman kahdeksas ihme. Toivon, että tuo tyttö antaa sinulle kaiken, mitä sinä tarvitset.
Minä toivon, että tuo tyttö on parempi kuin minä... Minä toivon, että tuo tyttö on upeampi, kauniimpi, fiksumpi, rohkeampi, itsevarmempi ja täydellisempi kuin minä. Ja minä toivon, että tuo tyttö onnistuu siinä, missä minä epäonnistuin... Eli palauttaa uskosi rakkauteen - Anteeksi, että minä en onnistunut siinä, vaikka sitä kovasti halusinkin.
Toivon todella, että jonain päivänä sinä löydät jonkun, joka palauttaa uskosi rakkauteen. Ja toivon, että jonain päivänä... Joku tekee niin myös minulle....
- Tyttö, joka oli valmis ainoastaan sinulle
Kommentit
Lähetä kommentti