Muistatko sen hetken, kun lapsena sinä istuit yksin päivähoitopaikkasi ruokapöydässä ja edessäsi kummittelee yhä lautanen täynnä inhokki ruokaasi? Muut ystäväsi ovat päässeet jo leikkimään, mutta sinä et saa aikuiselta lupaa poistua pöydästä ennen kuin olet syönyt lautasen tyhjäksi - Tai edes maistanut sitä ruokaa, joka näyttää tuijottavan sinua takaisin.
Muistatko, kuinka sinä niin inhosit tuota hetkeä? Inhosit sitä ruokaa edessäsi ja inhosit sitä aikuista, joka pakotti sinut syömään sitä. Muistatko, kuinka tökit haarukalla sitä ällötävää limakasaa ja yritit esittää aikuiselle, että sinä olet maistanut sitä? Ja muistatko sen surun, kun katselit ystäviesi leikkivän lempileikkiäsi ilman sinua? Muistatko tuon hetken?
Me kaikki varmasti muistamme. Meillä kaikilla on ollut tuollainen kokemus. Ja tuo kokemus on jäänyt pysyvästi mieleemme huonona muistona. Meillä jokaisella on jokin inhokki ruoka tai ruoka-aines, johon emme pysty koskemaan pitkällä kepilläkään - Saatikka sitten syömään sitä. Mutta tajusitko sinä koskaan, että tuo kokemus oli tärkeä oppitunti? Ajattelitko sinä koskaan, että se oli salainen oppitunti erittäin tärkeästä aiheesta?
Ei, et ajatellut. Etkä sinä ymmärrä vieläkään, mistä minä oikein puhun - Edes ammattikasvattajat, jotka ovat tehneet tätä työtä kauemmin kuin minä olen edes elänyt, eivät tietäneet tästä salaisesta oppitunnista, vaikka he ovat toteuttaneet sitä tiedostomattomasti lukemattomia kertoja. Ja kun minä kerroin tämän kaiken heille... Kun minä kerroin näkökulmani heille, he katsoivat minua silmät pyöreinä ja ympärillämme vallitsi hiljaisuus.
Lapsen ruokalautanen = Salainen oppitunti erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä
Yhtenä päivänä esikouluikäinen poika istui yksin pöydässä hänen silmissään isossa kouluruokalassa. Hänen edessään oli tyhjä lautanen, lukuun ottamatta muutamaa pientä punajuuren palaa - Ja minä tajuan heti, että nyt on kyse tästä edellä mainitusta ilmiöstä.
Kävelen hänen luokseen ja käyn istumaan häntä vastapäätä. Hän katsoo minua surullisilla ruskeilla silmillään ja kertoo, ettei hän tykkää punajuurista. "Oletko sinä maistanut?", kysyn häneltä klassisesti ja hän pudistaa rehellisesti päätään ei:n merkiksi. Tottakai minä olen surullinen, kun hän ei uskalla maistaa... Mutta minä en halua olla se tyhmä aikuinen, joka pakottaa väkisin maistamaan. Joten, kun me olemme kaksin... Kun kukaan muu ei ole näkemässä ja kuulemassa tyhmää, kahjoa ajatustani... Minä päätän hoitaa asian omalla oudolla tavallani - Muuttamalla vaikean hetken oppitunniksi.
"Sinun ei tarvitse maistaa sitä. Mutta minä olisin todella iloinen, jos sinä maistaisit. Silloin sinä olisit todella rohkea. Ja ainoastaan maistamalla sinä opit huomaamaan, mistä oikeasti pidät ja mistä et. Se on niin kuin uusiin kavereihin tutustuminen. Sinä olet todella rohkea silloinkin, kun otat uuden kaverin mukaan leikkeihin, vaikka sinä et ensin pitäisikään ajatuksesta.
Meillä on nyt samanlainen tilanne noiden punajuurien kanssa. Katsos, sinun ei tarvitse pitää siitä, mutta sinun on tultava toimeen sen kanssa. Olisi hienoa, jos sinä olisit rohkea ja maistaisit sitä - niin kuin sinä olet aina ystävällinen muille - sen sijaan, että sinä heittäisit sen suoraan roskakoriin antamatta sille mahdollisuutta kertoa oma tarinansa.
"Sen sijaan, että tuomitsisit ihmisiä, avaa heille ovesi ja anna heille mahdollisuus kertoa heidän tarinansa." - Oma näkökulmasi ei ole absoluuttinen totuus.
Sinä et ole vielä maistanut sitä ja jo nyt sinä sanot, että se on pahaa, sinä et tykkää siitä ja se näyttää ällöttävältä. Maailmassa sitä kutsutaan ennakkoluulloksi. Ja jos kohtelet sitä ennakkoluulosi mukaan, sitä kutsutaan tuomitsemiseksi. Se on vähän niin kuin paha tapa, josta olisi hyvä päästä eroon. Ajatellaan, että on ilkeää puhua toisesta pahaa, vaikka ei ole tutustunut toiseen. Sinähän ymmärrät tämän... Tiedät, ettei haukkuminen tunnu kivalta? Tiedät, että jos sanoisit noin kaverille, hänelle tulisi paha mieli? Miksi sinä sitten haukut tuota punajuurta? Sanot, että se on pahaa, vaikket ole vielä edes maistanut.
Eikä sinun tarvitse maistaa sitä, jos sinä et oikeasti halua. Sinä voit kiittää, viedä astiat pois ja mennä kavereidesi kanssa leikkimään. Tai jos sinä haluat, sinä voit maistaa ja antaa sen punajuuren itse kertoa, pidätkö siitä vai et. Näin sinä olisit rikkonut tuon ennakkoluulon ja sinä olisit rohkeampi kuin moni aikuisista."
“Millä surullisella aikakaudella me elämmekään! On helpompaa hajottaa atomi kuin ennakkoluulo." - Albert Einstein
Poika katsoo minua silmät suurina. Tiedän, että hän on ymmärtänyt jokaisen sanani - Hän on erittäin fiksu poika! Ja voi sitä hymyä, joka tulee meidän molempien kasvoille, kun hän päättää ottaa punajuuresta pienen palan ja kertoo sen vielä olevan hyvää - Niin hyvää, että hän syö loputkin punajuuret ja lautasen kokonaan tyhjäksi! Ja voi sitä hymyä, joka tulee meidän molempien kasvoille, kun tuo poika tulee jatkossa kertomaan minulle, mitä sellaista ruokaa hän on maistanut, johon hän ei olisi aiemmin koskenut pitkällä kepilläkään! - Ja minä olen niin ylpeä tuosta pojasta! Ja ennen kaikkea, minä olen ylpeä itsestäni!
Entä sinä? - Muistatko kuka olit ennen kuin maailma kertoi sinulle, kuka sinun tulisi olla?
Olla oma itsensä maailmassa, joka yrittää jatkuvasti tehdä sinusta jotain muuta, on suuri saavutus. Nykypäivänä ihmiset eivät osaa arvostaa erilaisuutta ja omana itsenä olemista. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia, samannäköisiä, toimittava samalla tavalla, pidättävä samoista asioista ja oltava samaa mieltä asioista. Erilaisia näkökulmia tai mielipiteitä ei hyväksytä ja sillä on kamalat seuraamukset.
Kun ihminen ei saa olla sellainen kuin on, hän kokee valtavaa tuskaa pidätellessään itseään. Hän ei uskalla kertoa omia ajatuksiaan, jos ne poikkeavat muista, koska silloin on vaara, että muut eivät hyväksy hänen näkökulmaansa ja heittävät hänet pois. Ihmisellä on sietämätön tarve kuulua joukkoon, johonkin porukkaan, koska yksinkerttaisesti ihminen pelkää yksinäisyyttä. Ja siksi heillä on vahva sisäinen tarve miellyttää muita - Jotta tuo porukka säilyisi. Jotta hän ei jäisi yksin.
Minä en käsitä tätä. Minä en ymmärrä, missä vaiheessa tämä maailma muuttui tällaiseksi? Missä vaiheessa ihminen ei saanut olla oma itsensä ja hän alkoi miellyttämään muita? Missä vaiheessa ihminen alkoi pelkäämään? Entä tuomitsemaan? Minä vihaan tätä maailmaa, joka ajattelee näin! Minä haluan lopettaa tämän! Mutta minä en pysty enää pelastamaan tätä maailmaa.
Tämä maailma on jo täysin läpämätä ja tätä menoa me tuhoamme sen itse. Me olemme itse meidän maailmanloppumme, koska emme kykene ymmärtämään... Emme kykene katsomaan maailmaa kuin vain omasta näkökulmastamme. Me emme kykene näkemään kaikkia värejä, koska meillä ei ole sateenkaarisilmiä.
"Sinulla on sateenkaari silmissäsi", he sanoivat ja tarkoittivat minun tapaani katsoa maailmaa.
"Katso sateenkaarta! Katso, kuinka kauniilta eri värit näyttävät yhdessä! Ilman näitä värejä - Ilman sinua - tämä maailma ei olisi niin kaunis... Ilman sinua - Ilman meitä vähän erilaisia ihmisiä - tämä maailma koostuisi vain yhdestä väristä."
Mitä erilaisuus oikeasti on?
Me emme ole täällä yksin. Elämä ei ole yksilöpeli, jossa jokainen pelaa omaan pussiinsa... Vaan se on joukkuelaji. Jokaisella meistä on omat vahvuudet ja heikkoudet... Ja yhdessä me täydennämme toinen toisiamme... Yhdessä me olemme jotain mahtavaa! Ajattele nyt vaikka sitä sateenkaarta: Kuvittele, miltä se näyttäisi, jos se koostuisi vain yhdestä väristä. Olisiko se sinun mielestäsi kaunis? Noh... entä jos siihen lisää muita värejä - Muita erilaisia ihmisiä yhden värin rinnalle? Eikö niin, että se on silloin vieläkin kauniimpi?
"Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;
jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;
Ne soivat sinulle."
- John Donne
Erilaisuus on kuin palapeli; Jokainen pala on irrallaan erilainen, ainutlaatuinen. Ja kun ne kaikki yhdistää, syntyy jotain kaunista! Erilaisuus on yhteenkuuluvuutta. Sinäkin, joka juuri nyt luet tätä tekstiä, sinä olet tärkeä. Olet ihana, kaunis, erilainen ja tärkeä. Sillä ilman sinua tuosta palapelistä puuttuisi yksi pala. Eikä tämä maailma olisi samanlainen ilman sinua!
Joten sinä, joka pelkäät... Sinä, joka et uskalla ilmaista itseäsi ja ajatuksia... Sinä, joka häpeät itseäsi erilaisuuden vuoksi... Muista, että erilaisuus ei ole ongelma. Vaan ongelmana on muiden ihmisten haluttomuus hyväksyä muita näkökantoja kuin omansa ja heidän kieltäytymisessä rikastuttaa itseään jollakin sellaisella, joka ei ole samankaltainen kuin he itse - Ja se on heidän häpeänsä! EI SINUN!
"Joten ole se ihminen, joka sinä haluat olla. Älä se, joka maailma haluaa sinun olevan. Ole erilainen! Ole erilainen, koska erilaisuus on rikkaus - Ei sinulle, vaan koko maailmalle!"
Ja sinä, joka paheksut erilaisuutta... Miten ajattelin tämän maailman kehittyvän? Miten ajattelit meidän oppivat, jos me kaikki olisimme samanlaisia? Jos me kaikki olisimme samannäköisiä ja meillä olisi samat ajatukset ja mielipiteet? Emme mitenkään!
"Et voi luottaa siihen, että kaikki toimivat ja ajattelevat juuri niin kuin sinä. Päästä irti siitä uskomuksesta, että on olemassa vain yksi ja ainoa tapa kokea elämää." - Oma näkökulmasi ei ole absoluuttinen totuus.
Joten sen sijaan, että odotat toisen ihmisen olevan täysin samaa mieltä kanssasi jostakin asiasta, pyydä häntä sanomaan jotain erilaista. Kehoita häntä olemaan erimieltä kanssasi. Ja kehoita häntä sanomaan jotain erilaista, jota sinä et osannut koskaan edes ajatella. Jotain erilaista, joka mullistaa koko elämäsi! Ja sen sijaan, että sinä tuomitsit sen, hyväksy se!
- Läpinäkymätön
Kommentit
Lähetä kommentti