ALKU SYKSY ON RANKKAA AIKAA PIENILLE UUSILLE PÄIVÄKOTILAISILLE...
- EIKÄ SE OLE HELPPOA MEILLE HOITAJILLEKAAN!
On kurjaa ottaa hymyillen vastaan itkuinen lapsi, joka on tarrautunut kiinni äidin syliin kuin iilimato. On kurjaa ottaa hymyillen vastaan itkuinen lapsi, joka ei halua tulla päiväkotiin. Ja kun vihdoin saat houkuteltua hänet sisälle… Ei ole helppoa katsoa, kuinka itkevä lapsi vilkuttaa ikkunasta auton takavaloille. Eikä ole helppoa katsoa, kuinka tämä lapsi tallustelee tuon saman ikkunan eteen useamman kerran päivässä etsimään äitiä. Hän itkee, hän huutaa ja hänen ainoa toiveensa on, että äiti tulee hakemaan hänet kotiin.
Tiedät, että lapsella on nyt vaikeaa. Ja sillä hetkellä sinä haluaisit antaa tuolle lapselle kaiken sen, mitä hän juuri sillä hetkellä tarvitsee – Läsnäoloa, syliä ja turvaa. Kaikkea sitä, mitä hänen äitinsä ei pystynyt lähtiessään kunnolla antamaan, sillä hänellä oli jo liian kiire töihin. Mutta tämä lapsi ei halua tulla syliisi. Ja se vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä ennen kuin hän uskaltautuu ensimmäisen kerran tulemaan syliisi.
Mutta jossakin vaiheessa se tapahtuu. Jossakin vaiheessa tuo lapsi antaa periksi, tallustelee syliisi ensimmäisen kerran ja antaa sinun korvata tuon tärkeän ja rakkaan äidin. Hän pyyhkii kyynelräkäseoksensa huppariisi ennen kuin ehdit estää sitä - Ällöttävää, minä tiedän. Mutta sinä unohdat sen, kun tajuat, että sinulla on sylissäsi jotain tärkeämpää. Jotain, joka tarvitsee nyt huomiotasi enemmän. Siksi annat hänen olla siinä.
"Annat hänen itkeä ja pyyhkiä kyyneleet huppariisi samalla, kun sinä silität hänen päätään ja kuiskuttelet hänen korvaansa: "Meillä tulee tänään olemaan kiva päivä”.
Saatat istua eteisessä lapsi sylissä pitkän aikaa. Muut lapset käyvät välillä ihmettelemässä ja kyselemässä ”Miksi hän itkee?”, ”Milloin uusi lapsi tulee leikkimään?” ja "Milloin sinä tulet pelaamaan muistipeliä sen lapsen kanssa, jolla ei ole leikkikaveria?" Mutta sinulla ei ole kiire mihinkään. Sinä olet valmis olemaan siinä - Eteisessä sen lapsen kanssa - niin kauan kuin tarve vaatii... Niin kauan, kunnes lapsi jaksaa nousta ja siirtyä eteenpäin. Näin päivä lähtee hiljalleen käyntiin, lattialta.
Uusi ympäristö on mielenkiintoinen ja lapsi lähtee tutkimaan sitä uteliaasti sinun kädestäsi tiukasti kiinni pitäen. Hän ei halua luopua sinusta, sillä sinä olet se, joka tuo nyt hänelle hieman lohtua. Sinä olet nyt se tuki ja turva, kun samassa tilassa ei olekaan enää sitä tuttua ja turvallista vanhempaa. Siitä huolimatta koti-ikävä iskee monta kertaa päivän aikana. Se voi tapahtua esimerkiksi lapsen käydessä päiväunille, pukemistilanteessa tai täysin yllättäen kesken mukavan leikin tai ulkoilun… Ja taas tuo lapsi istuu sylissäsi ja pyyhkii räät olkapäähäsi.
Koko ajan takataskussa on oltava vinkki vitonen: ”Kuunnellaanko se hauska krokotiililaulu?” tai ”Katso Minnan kahvikupissa on hauva!” Lisäksi toistelet samoja kysymyksiä: ”Haluatko keinua?”, ”Tehdäänkö yhdessä hiekkakakku?” ja ”Missä sun pupu on?”, tai toteat ”Äiti tulee ihan kohta”.
Nyt kun äiti ei ole lähistöllä, sinä olet se, johon tuo lapsi on tarrautunut. Sinun tulee koko ajan olla hänen lähellään, ainakin näköpiirissä. Sillä jos tuo lapsi joutuu edes hetkeksi eroon sinusta, sen kuulee koko talo. Siksi tuo lapsi syö aamupalan vieressäsi. Käy potalla vain sinun kanssasi. Tarttuu käteesi nukahtaakseen ja haluaa herätessään syliisi. Ja ulos lähtiessä kannat lapsen sylissäsi henkilökunnan pukuhuoneeseen, sillä sinun takkisi on siellä.
Mutta sitten tulee se hetki, mitä lapsi on odottanut koko
päivän. Voi sitä ihanaa riemun hetkeä, kun pääset hymyillen sanomaan ”Katso,
kuka tuolta tulee”. Lapsen silmät kirkastuvat ja hymy levenee niin isoksi, että
pelkäät sen repeävän. Lapio ja ämpäri jäävät hiekkalaatikolle, kun hän juoksee onnellisena äitinsä syliin! Sillä hetkellä sinä olet niin onnellinen tuon lapsen puolesta.
Hymyillen kerrot äidille kuulumisia. Kerrot, kuinka lapsen ensimmäinen päivä on sujunut - Mitä hän on tänään tehnyt, onko ruoka maistunut ja onko päiväunet nukuttu. Mainitset aamusta ja muutamasta muusta itkukohtauksesta, mutta vähättelet niitä: "Se on ihan normaalia ekana päivänä". Näin vaikea tilanne on helposti ohi ja äiti on iloinen.
"Jos haluat lastesi kehittyvän, anna heidän kuulla, mitä kaunista kerrot heistä toisille."
Seuraavana päivänä toivot, että tänään menee paremmin. Mutta kun lapsi saapuu päiväkotiin, huomaat, ettei tilanne ole yhtään eilistä helpompi... Taas sinä joudut kiskomaan huutavan, itkevän ja potkivan lapsen pois äidin sylistä. Katselet hänen vilkuttavan eteisen ikkunasta tyhjyyteen poskilla kyyneleet valuen. Ja lopulta hän istuu taas itkien sylissäsi eteisen lattialla – Sama kuvio alkaa alusta.
Tätä jatkuu useita viikkoja… Pikkuhiljaa alat itse väsymään. Joka päivä työpäivän jälkeen sinusta tuntuu kuin sylisi olisi kulunut puhki. Jatkuva kantaminen tuntuu käsivarsissa ja suupieliin sattuu, kun olet väkisin hymyillyt niin paljon. Ja taas sinä saat pestä sen hupparin, joka on tänäänkin täynnä räkätahroja.
Ja kun olet taas seuraavana aamulla itkevää lasta vastassa... Puret huulesi verille, koska et jaksaisi enää hymyillä ja teeskennellä aina iloista, kun äiti pahoittelee itkevää hankalaa lasta… Äidin lähdettyä katselet parkuvaa lasta eteisen lattialla. Ja sillä hetkellä haluaisit kovasti käydä myös itse lattialle huutamaan ja itkemään lapsen viereen - Kyllä, lastenhoitajan työ voi tuntua välillä aika vaikealta. Mutta usko pois, pikkuhiljaa alkaa sujumaan.
Yhtenä aamuna tämä pieni lapsi ei enää itke äidin perään. Yhtenä aamuna hän juoksee äidin edellä päiväkodin portista sisään. Hän hymyilee nähdessään sinut ja juoksee sinua kohti kuin hän olisi
maailman onnellisin ihminen. Sinä kaappaat hänet vauhdista syliisi ja kutitat
häntä kuullaksesi hänen ihanan naurunsa. Lopuksi vilkutatte yhdessä heipat äidille. Toivotatte hänelle "hyvää työpäivää" ja näytätte vielä kieltä ennen kuin hän katoaa näkyvistä.
Sisällä lapsi talustaa eteesi hymyssä suin ja silmät onnesta loistaen. "Tehdäänkö junarata?", hän kysyy. Eikä kestä kauaa, kun teillä on jo päiväkodin suurin junarata rakennettuna ryhmähuoneeseen. Ulkoilessa lapsi tekee kakkuja ja muita leivoksia hiekkalaatikolla muutaman muun lapsen kanssa. "Kioski on avattu!", he huutavat yhteen ääneen ja viittovat sinua tulemaan asiakkaaksi. Ja harmituksen tullessa lapsi parkkeeraa itsensä istumaan syliisi ja alatte yhdessä laulamaan sitä tuttua krokotiililaulua.
Näin pikku hiljaa lapsi alkaa luottamaan sinuun. Vanhemmat ovat tyytyväisiä ja kehuvat sinua, kun satutte samaan aikaan päiväkodin parkkipaikalle - Heistä on ihana jättää juuri sinulle heidän kallein asiansa maailmassa. Ja sinä olet onnistunut siinä, jonka työstämisen aloitit lapsen kanssa jo ensimmäisenä aamuna ennen kuin tämä oli päässyt eteistä pidemmälle!
Se vaatii aivan erityisiä voimia, jaksamista...
On raskasta herätä aamuyöllä ennen kukon laulua ja todeta, että yöunet jäivät taas liian vähäisiksi. Ja on raskasta lähteä hiljaa töihin, kun kaikki muut nukkuvat eivätkä edes ajattele töihin lähtöä vielä. Mutta meidän työpäivä alkaa jo - Syksyn hämärässä, keskellä yötä. Sillä meidän pitää olla valmiina, ovet avattuna, jotta vanhemmat ehtivät tuoda lapsensa päiväkotiin ennen kuin heidän työpäivänsä alkaa. Ja heti, kun ensimmäinen lapsi saapuu sisään, se alkaa...
Lasten kasvattaminen on yksi maailman vaikeimmista asioista. Ja vaikka me olemme ammattilaisia, se ei ole aina helppoa meillekään. On tilanteita, joissa emme itsekkään aina tiedä, miten pitäisi toimia. Pitääkö kaikkia ruokia maistaa? Missä menee pakottamisen raja? Saako lapsi ottaa unikaveriksi leikkipölynimurin, jos hän niin haluaa? Saako keinussa ottaa vauhdit vinottain? Mitä teen, kun lapsi saa itkupotkuraivarit eikä huutamiselle tunnu olevan loppua?
On rankkaa työskennellä lasten kanssa. On rankkaa pitää lapsia sylissä - Kun yhdestä pääset eroon, ni toinen istahtaa ennen kuin pääset itse karkuun. On rankkaa nostella ja kantaa heitä jatkuvasti paikasta A paikkaan B. On rankkaa voidella reilu 60 voileipää joka päivä. Ja pukea yhtä monet kuravaatteet sadepäivinä. On rankkaa hymyillä koko ajan. On rankkaa kieltää ja käskyttää joka päivä niistä samoista asioista - "Älä tee sitä!", "Tee tätä!" Ja ajoittain on oikeasti rankkaa kuunnella lasten juttuja ja olla läsnä 8h päivässä.
Tätä se on 8h päivässä joka päivä. Ja tämä rumpa loppuu vasta sitten, kun viimeinen lapsi on haettu. Silloin meidän työpäivämme voi vihdoin päättyä. Ja valehtelematta... Se on päivän paras hetki! On ihanaa todeta, että vauhdikkaan ja sekasortoisen päivän jälkeen jokainen lapsi on tallessa ja ehjänä - Lukuunottamassa satunnaisia mustelmia ja pieniä haavoja, jotka puun oksa on raapaissut keppileikeissä. On ihanaa todeta, että taas on yksi päivä pulkassa! Ja hirvittävää todeta, että tällä viikolla olisi vielä neljä samanlaista päivää edessä...
"Joskus tekee pahaa luovuttaa lapsi töissä käyvälle vanhemmalle, jonka olet nähnyt myös tuovan lapsen aamulla päiväkotiin - Tiedätkö miksi?"
Kun minä vihdoin pääsen kotiin, olen aivan puhki. Minua väsyttää, minulla on nälkä enkä jaksa enää hymyillä. En halua kuulla enää puhetta tai mitään muutakaan ääntä. En halua tavata ihmisiä tai jutella heille... Minäkin tarvitsen pienen lepohetken! Silloin minä haluan vain äänieristetyn pimeän huoneen, jossa voisin olla ihan yksin. Ja haluaisin, että joku vuorostaan voitelisi minulle sen voileivän ja silittäisi päiväunille - Eikö joku voisi tehdä niin nyt minulle? Suoraan sanottuna illalla en jaksa enää huolehtia itsestäni, kun olen joutunut päivän aikana huolehtimaan monesta muusta pikkuihmisestä.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja - Maailman paras työ!
Mutta vaikka se on rankkaa... Vaikka se ei ole helppoa... En osaisi olla ilman sitä. Minulla olisi vaikeaa olla ilman sitä, sillä päiväkodissa jokainen päivä on aarre omalla tavallaan - Kultaiset 123 päivää.
Minä saan leikkiä ja pelata erilaisia pelejä. Minä saan rakentaa hiekkalinnan hiekkalaatikolle, potkia jalkapalloa, leikkiä vesileikkejä ja keinua. Kesäisin minä saan juosta karkuun vesipyssyillä aseistettuja lapsia ja syksyllä hyppiä vesilätäköissä saappaat jalassa pienten kumppareitten kanssa. Ja talvella minä voin rakentaa lumiukon ja laskea pulkalla mäkeä muiden lasten kanssa.
Minä saan luvan kanssa hassuttella ja naurattaa pieniä ihmisiä. Minä saan perustaa muiden aikuisten kanssa Libero -teamin ja mennä heidän kanssaan vaippa päässä kentälle pelaamaan lapsia vastaan futista. Ja näkisittepä lasten ilmeet, kun aikuinen syöttää kiisseliä toiselle aikuiselle! Ja joskus ehdin jo ensimmäisen työtunnin aikana käydä lasten pitämässä kampaamossa ja kynsihuollossa.
"Mikään ei ole suloisempaa kuin nuorten äänten sorina - edellyttäen että et saa sanoista selvää." - Logan Pearsall Smith
"Vain pikkulapset nauravat omalle peilikuvalleen." - Ivar Wallensteen
Minä saan rakastaa ja halia joka päivä. Minä saan nähdä lasten ensimmäiset kävelyaskeleet ja kuulla heidän ensimmäiset sanansa. Ja minä saan nähdä heidän ihanan hymynsä, kun he katsovat itseään peilistä. Minä saan kuunnella joka päivä erilaisia tarinoita. Ja lapsilla onkin parhaat jutut - Joskus tarkoituksella, joskus vahingossa. Kaikki on lukenut joskus netistä "hauskoja lasten sanomia asioita"... Minä saan kuunnella niitä joka päivä!
Eräänä aamuna leikin lääkärileikkiä kahden 5-vuotiaan tytön kanssa. Sain diagnoosin: "Sulla on kieli murtunnu, sydän tippun navan korkeudelle ja jalatkin ihan murtunnu. Joudut nyt jäämään tänne sairaalaan loppuelämäksi vaikka parantuisitkin!"
MIETTIKÄÄ NYT, TÄMÄ ON MINUN TYÖTÄNI. MINÄ SAAN TEHDÄ TÄTÄ VIITENÄ PÄIVÄNÄ VIIKOSSA. JA TÄSTÄ KAIKESTA MINULLE MAKSETAAN PALKKAA!
Ja kun kevät saapuu... Yksi lukukausi on taas saatu purkkiin. Monilla lapsilla alkaa kesäloma ja tulevat vasta ensi syksynä päiväkotiin. Monet lapset eivät tule takaisin silloinkaan vaan jatkavat esikouluun ja koulutielle - Heitä minun tulee ikävä.
Halailen heitä päivän aikana lukuisia kertoja. Ja kun he ovat päiväkodin portilla reppu selässä valmiina lähtemään uusille teille, minä halaan heitä viimeisen kerran. Sitten minä katson heitä hymyillen - Ylpeänä siitä, että minä olen saanu olla mukana heidän kasvattamisessaan. Koen olevani onnekas, kun olen saanut nähdä, kuinka he ovat kasvaneet pienistä taaperoista isoiksi tytöiksi ja pojiksi saakka.
Ja vanhemmat ovat tyytyväisiä. He kiittelevät hyvästä hoidosta. Ensin joulujuhlan jälkeen ja toisen kerran keväällä, kun lukukausi on ohi. He tuovat lahjoja, kukkia, suklaata ja lasten itse askartelemia kortteja. Ja vaikka välillä kauhistelemme sitä lahjamäärää, muistamme, ettei monessa muussa työssä ei saa ajoittain sellaisia "palkintoja" hyvästä työstä. Siksi me emme valita, vaan otamme kaiken vastaan hymyilen... Sillä nämä lahjat kertovat vain sen, että vanhemmat ovat iloisia siitä, että ovat saaneet juuri sinut hoitamaan heidän lastaan - Heidän kalleinta aarrettaan!
"Olisit voinut valita toisinkin. Aloittaa aamusi kahvilla ja kävelyllä. Tehdä siistiä sisätyötä taustalla pelkkä paperin valkoinen kahina. Heittää takin hartioille huolettomasti aina lounasaikaan ja syödä, mitä mieli tekee seurassa, jota kulloinkin kaipaat.
Mutta sinä valitsit toisin. Nyt aloitat päiväsi pimeällä. Ennen kuin olen ehtinyt tarttua päiväkodin oven kahvaan, sinä olet valmistellut rauhan, johon saan tuoda itseni ja lapseni kaikissa mielentiloissa. Ruokailessasi nostelet pudonneita haarukoita ja pyyhit kaatuneen maidon pois pöydältä ennen kuin se ehtii valua lattialle asti. Takin sijasta puet kurahousuja sarjassa. Pyyhit poskelta vanhemman ikävää.
Olisit voinut valita toisinkin. Silti joka päivä palautat syliini leikistä kylläisen lapsen. Hymyillen sanot "Ei se mitään" ja "Älä huolehdi", vaikka joudut muistuttamaan samasta asiasta jo kolmatta kertaa. Pakkaat reppuun piirustukset ja kiviaarteet. Kotona kuulen lastenhuoneesta haparoivaa laulua, sinä olet opettanut sen.
Olisit voinut valita toisinkin, mutta valitsit lapseni. Valitsit vastuun, joka olisi kenelle tahansa raskas kantaa. Valintasi ansiosta minä voin päivisin hengittää syvään ja öisin nukkua rauhassa ja vaivannäkösi vuoksi jokainen pimeä ja kylmä talviaamu alkaa perheessämme paremmin.
Siksi, että sinä valitsit toisin. Kiitos, että valitsit toisin!"
Meidän työ vaikuttaa tulevaisuuteen. Me määräämme, millaisia ihmisiä tulevaisuudessa on. Me määräämme, millaiset ihmiset hoitavat tätä maailmaa silloin, kun meitä ei enää ole. Sillä me olemme niitä, jotka kasvattavat tulevaisuuden ihmiset! Ja siksi meidän työ on yksi maailman tärkeimmistä!
- Läpinäkymätön
Kommentit
Lähetä kommentti